Daavidin huone Jeesus Kristus on Herra

Kaikki blogit puheenaiheesta Maakunta- ja sote-uudistus

Kuka viheltää pelin poikki?

Sote- ja maakuntauudistus on ohi. Game over.

Uudistus lähti menemään siinä kohtaa pieleen, kun asiakkaat ja potilaat hävisivät uudistuksen keskiöstä ja tilalle tuli poliittinen lehmänkauppa. Tavoitteena oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Tilalle tuli Kokoomuksen valinnanvapaus, Keskustan maakunnat ja Sinisten ministerit. Veronmaksajalle ja avuntarvitsijalle jäi käteen musta pekka.

Sote- ja tiedustelulaeista ei pidä tehdä perustuslain vastaisia

Viime viikkoina on vuoron perään ihmetelty kun tiedustelulait ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuslait takkuavat milloin hallituskumppanien riitojen takia, milloin perustuslakiongelmien vuoksi. On esimerkiksi moitittu, että perustuslakia tulkittaisiin perustuslakivaliokunnassa liian tiukasti ja lausuntoja antaneita asiantuntijoita on moitittu henkilökohtaisuuksiin menemisellä.

Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. On muutama hyvin yksinkertainen perusasia, jotka näitä lakeja säädettäessä tulisi muistaa ja ne liittyvät ihmisoikeuksiin.

n x p = syt(n, p) x pyj(n, p)

 

Historioitsijan Thomas Carlylen "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" -lausetta lainaten, eikö nyt olisi hyvä istua alas yhdessä samaan pyöreään pöytään ja etsiä sote- ja maku-uudistuksesta se pienin yhteinen nimittäjä, joka kelpaa kaikille eduskuntapuolueille... Paavo, Hjallis ja kaikki muutkin "oman tien kulkijat" on otettava mukaan!

#SOTE – mitäs seuraavaksi?

Sosiaali- ja terveysuudistus on ohi. Seuraavat viikot ovat vielä näytelmää, jossa katsotaan kenen syliin SOTE-uudistuksen kaatuminen kansan silmissä lopulta tipahtaa. Huolimatta siitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja nimesi valiokunnan lausunnon huomautukset ”valtiosääntöoikeudelliseksi hienosäädöksi”, sisältää perjantaina julkaistu lausunto 65/2018 vp niin monta ”koukkua”, ettei uudistuksen ylösnousemusta enää tulla näkemään – aika loppuu kesken. Syyt ovat moninaisia ja esitelty viikonlopun aikana useilla eri foorumeilla.

Valinnanvapaus ja isäni - Kodinomaisesti kani?

Maakunta- ja soteuudistus ei minua kiinnosta pätkän vertaa, koska juuri nyt minua kiinnostaa 95-vuotiaan isäni lähitulevaisuus. Hänellä on käytössään valinnanvapaus ja palvelusetelit. Hän voi mennä yksityiseen hoivakotiin, julkiseen hoivakotiin tai yhdistyksen tai säätiön ylläpitämään hoivakotiin.

Ei hän siis sotea tarvitse, enkä tarvitse minäkään. Hoitopaikan me ukolle tarvitsemme. Palvelusetelillä ja valinnavapaudella, ja mahdollisesti jopa ilman niitä.

Sote etenee, vaikka hallituksen esitys kaatuisi

Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausuntonsa hallituksen sote-esityksestä. Tuo lausunto lähtee seuraavaksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn.

 

Sote kaatuu – kolme ratkaisevaa virhettä

“Sote kaatuu.” “Hallitus on löytänyt sote-sovun.” “Sote kaatuu.” Nämä otsikot ovat vuorotelleet kymmenen vuoden aikana useita kertoja. Valtavasti aikaa ja rahaa vienyt sote-maakuntauudistus on raukeamassa tällä hallituskaudella. Enää odotamme perustuslakivaliokunnan lausuntoa ja sen jälkeen hallituksen viestintää asiasta.

Esperi Care, Attendo ja muutama opetus reaalikapitalismista

Markkinatalous on tunnetusti sellainen söpö ja pörröinen olento, jota kaikki rakastavat. Se kun hakeutuu aina harmoniseen tasapainoon ja siinä vallitsee lahjomattomia hintasignaaleja tuottava reilu kilpailu, joka levittää vaurautta koko yhteiskuntaan.

Fantastista!

Omaishoidon 75 miljoonaa katoaa vuosittain kuin tuhka tuuleen

OMAISHOITOON on kohdennettu valtion budjetissa merkittävä lisämääräraha vuodesta 2016 lähtien. Kuntien valtionosuutta on kasvatettu asteittain siten, että lisäys on ollut vuoden 2018 alusta vuositasolla 75 miljoonaa euroa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen kyselyn mukaan lisämääräraha kohdentuu omaishoitoon heikosti. Yli puolet kunnista vastasi, että määrärahalla ei ole ollut vaikutusta omaishoitoon. Kaikissa kunnissa lisärahoituksen vaikutuksia ei pystytty arvioimaan, koska rahankäytöstä ei ole tietoa.

Hoivaskandaalit historiaan - tarvitaan kansallinen ikääntymisohjelma

Suomessa kunnioitus ikäihmisiä kohtaan on kokenut romahduksen. Karmein osoitus tästä on jo viikkoja jatkunut skandaalien sarja siitä, millaiseen rappioon yksityinen bisnes on ajanut vanhustenhoidon. Osasyyllisiä ovat ne poliitikot, jotka ovat säästöjen nimissä edistäneet ja tukeneet hoidon ulkoistamista yksityisille suuryrityksille. Kaikki eivät ole.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä